Mikä on ammattipätevyys ja ketä se koskee?

Tavara- tai henkilöliikenteen kuljettajilta vaaditaan ajokortin lisäksi ammattipätevyys, jossa on kaksi eri luokkaa: henkilö- ja tavaraliikenne.

Ammattipätevyyskoulutus koskee lähtökohtaisesti kaikkia, joilla on C1-, C-, D- tai D1-ajo-oikeus. Myös liikennetraktorit ovat ammattipätevyyden piirissä. Pääsäännöstä on annettu lainsäädännössä muutamia poikkeuksia. Esimerkiksi henkilökohtaiset ajot ovat mahdollisia ilman ammattipätevyyttä.

Pääsääntö on, että ammattipätevyys saatetaan voimaan peruskoulutuksella ja ylläpidetään jatkokoulutuksella.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Peruskoulutus ei koske kaikkia

Ammattipätevyyden perustason koulutuksen pituus (140 tai 280 tuntia) riippuu iästä ja ajoneuvoluokasta.

Perustason ammattipätevyyttä ei vaadita linja-auton kuljettajalta, jonka ajo-oikeus on alkanut ennen 10.9.2008 ja kuorma-auton kuljettajalta, jonka ajo-oikeus on alkanut ennen 10.9.2009. Vapautus perustason koulutuksesta ei kuitenkaan vapauta ammattipätevyyden jatkokoulutuksista.

Jos olet saanut ajokorttisi edellä mainittujen päivämäärien jälkeen tai olet vasta suorittamassa sitä, sinun täytyy suorittaa ammattipätevyyden peruskoulutus, jotta voit ajaa työksesi kuorma- tai linja-autoa.

Lisätietoja perustason ammattipätevyydestä löydät esimerkiksi Antin Autokoulun verkkosivuilta.

Jatkokoulutus koskee kaikkia ammattikuljettajia

Kaikkien, jotka ajavat laissa kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä tarkoitettuja kuljetuksia, on ylläpidettävä ammattipätevyyttä suorittamalla viisi jatkokoulutuspäivää viiden vuoden välein.

Uusille kuorma- ja linja-autonkuljettajille viisivuotisjakso käynnistyy perustason ammattipätevyystodistuksen päivämäärästä. Muilla kuljettajilla nykyisen viisivuotisjakson päättymispäivän voi tarkistaa ammattipätevyyskortista tai Traficomin Oma Asiointi -palvelusta.

Jos et ole pitänyt ammattipätevyyttä voimassa jatkokoulutuksilla, saat ammattipätevyyden uudelleen voimaan suorittamalla viisi jatkokoulutuspäivää.

Jos sinulla ei ole ollut koskaan aikaisemmin ammattipätevyyttä, mutta olet suorittanut kuorma-autokortin (C tai C1) ennen 10.9.2009 tai linja-autokortin (D tai D1) ennen 10.9.2008, saat ammattipätevyyden voimaan suorittamalla viisi jatkokoulutuspäivää.

Uusi viisivuotiskausi käynnistyy, kun olet suorittanut vaaditut viisi koulutusta ja hakenut ammattipätevyydelle jatkoa Ajovarmalta.

Jatkokoulutuksissa ei ole erikseen tavara- ja henkilöliikenteen koulutuksia. Ei ole siis väliä, mitä jatkokoulutuksia suoritat. Riittää, että kouluttaja on Traficomin valtuuttama. Kuitenkin yksi jatkokoulutuspäivä täytyy olla ennakoivan ajon koulutus.

Ammattipätevyys vai ei?

Ammattipätevyyttä ei vaadita, jos…

  • ajoneuvon suurin sallittu rakenteellinen nopeus on korkeintaan 45 kilometriä tunnissa.
  • ajoneuvo on oppilaitoksen tai viranomaisen käytössä.
  • ajoneuvoa koeajetaan tai siirretään esim. korjaamisen tai katsastamisen, varikkoalueella pesun, siivouksen tai tankkauksen yhteydessä.
  • linja-autoa käytetään yksityisesti muihin kuin kaupallisiin henkilökuljetuksiin, jotka suoritetaan kuljettajan kanssa samassa taloudessa asuvien kuljettamiseksi ja linja-auto on heistä jonkun omistuksessa. D1-luokan linja-autossa saa lisäksi olla oman talouden ulkopuolelta korkeintaan kolme henkilöä.
  • ajoneuvolla kuljetetaan materiaaleja tai laitteita, joita kuljettaja ammattiaan harjoittaessaan ITSE käyttää, eikä ajoneuvon kuljettaminen ole hänen päätoimensa, tai ajoneuvolla kuljetetaan vähäisessä määrin omia tuotteita, joita kuljettaja myy yhdessä tietyssä paikassa, eikä ajoneuvon kuljettaminen ole hänen päätoimensa.
  • ajoneuvoa käytetään yksityisesti muihin kuin kaupallisiin tavara-kuljetuksiin.

Käytännön esimerkkejä

(Vieritä taulukkoa oikealle niin näet koko sisällön.)

Tarvitset ammattipätevyyden Et tarvitse ammattipätevyyttä
PääsääntöKaupallisen toiminnan yhteydessä tapahtuva kuljetusKuljetus on yksityistä, muuta kuin kaupalliseen toimintaan liittyvää tavarakuljetusta.
Muuttoauton kuljetusLiiketoimintaa liittyvät kuljetuksetMuuttoautolla kuljetetaan omaa muuttokuormaa.
Linja-auton kuljettaminenUrheilujoukkueen kilpailumatka.Samassa taloudessa asuvien kuljettaminen, jos linja-auton omistaa joku heistä. (D1-luokan linja-autossa saa lisäksi olla oman talouden ulkopuolelta korkeintaan 3 henkilöä.)
Kaivinkone tai metsäkoneKonetta kuljetetaan työmaalle toisten käytettäväksiKuljettaja käyttää konetta itse työkohteessa
Sähkö- tai putkimiehet, jotka kuljettavat kuormaautolla materiaaleja tai laitteitaKuljettavat niitä toisten asennettavaksiKuljettaja tarvitsee kuljetettavia laitteita ja materiaaleja ammatinharjoittamisessaan
Varastotyöntekijä, joka kuljettaa tavaroita kuorma-autolla Tavaroiden kuljetus varastoon tai muiden työntekijöiden käyttöön Tavaroiden kuljetus, kuljettajan omaan työkäyttöön
Omien tuotteiden kuljettaminen myytäväksiJos tuotteita kuljetetaan useampaan paikkaan tai toisen myytäväksiJos tuotteita kuljetetaan vähäisissä määrin, yhdessä tietyssä paikassa myytäväksi
MaatalousViljan ja muiden tuotteiden kuljetus jälleenmyyjälle
Paalien ja tuorerehun kuljettaminen pellolta tilalle kuorma-autollaPaalien ja tuorerehun kuljettaminen pellolta tilalle liikennetraktorilla
Valmiin hirsikehikon toimittaminen tilaajalle veistäjän toimestaHirsikehikkoon tarvittavan puutavaran kuljettaminen veistäjän toimesta
Maatilatalouden harjoittajaHiekan tai murskeen ajo salaojitukseen tai omalletielle
Puutavaran hankintakauppaan liittyvä ajo liikennetraktorilla
Oman maa- ja kiviaineksen kuljetus, kun murske on omalta maalta murskattu
Hakkeen kuljetusLämpölaitosyrittäjälleOmalle viljankuivaamolle liikennetraktorilla
Keikkabändin kuormaauton kuljettajaKuljettaja ei osallistu soittamiseen eik esiintymiseenKuljettaja osallistuu soittamiseen, tai on äänimies tai muuten käyttää esiintymiseen liittyvää kuljetettavaa laitteistoa
PolttopuutValmiiden polttopuiden kuljettaminen asiakkaalleRangan ajo polttopuiden tekoa varten, jos kuljettaja tekee polttopuut itse
Kunnan työntekijäKuljettaa koneita tai laitteita toisen työntekijän käytettäväksi Kuljettaa sellaisia koneita, joita käyttää itse työkohteessa
KirjastoautonkuljettajaKirjastoauton kuljettaminen reitillä.
HevonenJos hevosen pito ja kuljetus liittyvät elinkeinon harjoittamiseen (kuten ravitoimintaan tai hevostallin pitämiseen).Omien harrastehevosten kuljettaminen silloin, kun se ei liity kaupalliseen toimintaan. Toisen omistamien harrastehevosten kuljettaminen, kun kuljetukseen ei liity tulonhankkimistarkoitusta.
Nuorison huviajelu liikennetraktorillaKyse on yksityisestä ajosta, joten ammattipätevyyttä ei tarvita.
Lumen ajo liikennetraktorillaVaati ammattipätevyyden sekä verollisen polttoaineen.

Liikennelupaa ei vaadita, mikäli kuljettaja on itse poistanut lumen.
Tien tai kadu hiekoittaminenEdellyttää ammattipätevyyden liikennetraktorin kuljettajalta. Liikennelupaa ei kuitenkaan vaadita.
Lumen aurausLiikennetraktoria käytettäessä vaaditaan LT-, C1- ta C-luokan ajo-oikeus ja ammattipätevyys. Liikennelupaa ei tarvita, koska ei ole tavaran kuljettamista.Traktoria käytettäessä (vaaditaan vähintään T-luokan ajokortti. Liikennelupaa ei tarvita, koska ei ole tavaran kuljettamista.

Taulukon lähteenä käytetty pääosin Sisä-Suomen poliisilaitoksen julkaisua.


Usein kysyttyjä kysymyksiä

Olen nyt käynyt viisi jatkokoulutuspäivää ja ammattipätevyyteni päättyy vuoden päästä. Milloin kannattaa hakea jatkoa ammattipätevyydelle?

Jatko ammattipätevyydelle kannattaa hakea vasta aikaisintaan kuusi kuukautta ennen nykyisen jakson päättymistä; silloin seuraava 5-vuotisjakso käynnistyy nykyisen päättymisestä. Jos haet jatkoa aikaisemmin, uusi 5-vuotisjakso alkaa viimeisenä käymäsi jatkokoulutuksen suorituspäivänä.

Miten ammattipätevyys todistetaan poliisille?

Ammattipätevyys todistetaan ajokortissa olevalla ammattipätevyysmerkinnällä tai erillisellä ammattipätevyyskortilla.

Onko sinulla kysyttävää?

044 757 9773
ma-pe 8.00-16.00

Palvelun tuottaa ja koulutukset laskuttaa Vanttera Group Oy. Koulutuksista vastaa CAP-Group Oy (koulutuskeskuskoodi: 058174).

Kokeile testikurssia!

Kokeile kirjautua testikurssille varmistaaksesi, että kaikki toimii niin kuin pitääkin; pääset luokkaan ja saat kytkettyä päälle kameran.

Voit kokeilla testikurssia kellonajasta riippumatta ja niin monta kertaa kuin haluat.